Johdanto

Ylennys. Monelle palkansaajalle se on uran taitekohta, eräänlainen palkinto. Heti kun titteli ilmestyy käyntikorttiin, voi tuntua kuin oma arvo olisi noussut pykälän.

Mutta yksi asia on syytä kirkastaa: titteli ei ole säätymerkki. Se on vain “rooli”, joka mahdollistaa tietyn käskyvallan tietyssä organisaatiossa — ja parhaimmillaankin selitys palkankorotukselle. Ei enempää eikä vähempää.

Tittelin luoma harha

Titteli ei kasvata kyvykkyyttä yhdessä yössä. Se ei viimeistele persoonaa. Jos organisaation tuulet kääntyvät, rooli voidaan riisua yhtä nopeasti. Yksinvaltiaan omistajapomon hallitsemissa yrityksissä siihen riittää joskus pelkkä mielijohde.

Silti ensimmäistä kertaa ylennetyille syntyy sitkeästi harha “minusta tuli nyt merkittävämpi”. Ne, jotka siihen lankeavat, kierähtävät yleensä kahteen suuntaan:

  • Ylenpalttinen mielistely esimiehelle: asemaansa kynsin hampain takertuen he latelevat vain esimiehen mieltä miellyttävää tyhjää puhetta.
  • Ylemmyydentunne alaisia kohtaan: valtuudet sekoittuvat mielessä hierarkiaan, ja käytös muuttuu ylimieliseksi ja komentelevaksi.

Psykologia tuntee ilmiön: aseman tai vallan saaneella korostuu huomaamatta tunne ylemmyydestä. Kuuluisa Stanfordin vankilakoe oli ääriesimerkki siitä, miten roolien antaminen muuttaa ihmisen persoonaa. Kyse ei siis ole yksilön heikkoudesta vaan universaalista inhimillisestä piirteestä.

Lisäksi niin sanottu self-esteem instability — se, että hetkelliset tapahtumat heiluttavat omaa arvoarviota — paisuttaa mielen helposti, kun koetaan tällainen “ylennys”. Ego kohoaa hetkeksi poikkeuksellisen korkealle.

Nämä reaktiot eivät ainoastaan vahingoita organisaatiota. Ne tuhovat ennen kaikkea omaa tulevaa luonnetta.

Mielistelyn ansa

Tittelin saatuaan ihminen kohtaa väistämättä niitä, jotka osoittavat liioiteltua kunnioitusta. Mitättömiinkin huomioihin nyökytellään antaumuksella ja ollaan innoissaan. Jotkut yrittävät lyöttäytyä seuraan röyhkeillä kohteliaisuuksilla ja tavoitella suosiota.

Ihmisenä siitä voi nauttia. Ellei tässä kohtaa aseta itselleen kuria, astuu ansaan, joka vääristää persoonaa. Esimiehelle virheitä suoraan osoittavia on hyvin vähän. Harva haluaa tahallaan suututtaa valtaa pitävää ja kärsiä seuraukset, kun taas typerää pomoa mielistelemällä voi kerätä hyötyjä.

Näin roolinsa saanut ihminen muuttuu vähitellen tarinan “alastomaksi keisariksi”. Vaikka olisi vasta ensikertalainen esihenkilönä, sama ilmiö toistuu yhä uudelleen.

Kokemusperäisesti 10–20 % eksyy tieltä

Oman kokemukseni mukaan — organisaation henkilöstövalintojen kypsyydestä riippuen — noin 10–20 % uusista työnjohtajista tai tiimiesimiehistä putoaa syvälle tähän loukkuun. Heidän osaamisensa operatiivisissa asioissa, taloudessa tai lain tuntemuksessa ei ole kasvanut, mutta asenne muuttuu hetkessä kopeaksi. Terveessä organisaatiossa tällaiset henkilöt karsiutuvat ennemmin tai myöhemmin.

Heille seuraukset ovat rujot. Koska he sekoittivat roolin säätyyn, sen menettäminen tuntuu omien olemassaolon ehtojen mitätöinniltä. Heti kun heidät erotetaan tehtävästä, he kärsivät syvästä kognitiivisesta ristiriidasta.

Näe titteli roolina

Jos sisäistät, että titteli on rooli, et romahda vaikka sinut vapautettaisiin siitä. Voit todeta: “Hoitelin tehtävää niin kauan kuin sitä tarvittiin. Nyt tarve katosi, joten minut vaihdettiin.” Mieli pysyy tyynenä, eikä alaisia kohtaan synny ylimielistä suhtautumista.

Jos taas sekoitat tittelin säätyyn, sen menettäminen voi viedä elämän merkityksen tunteen. Se on itse aiheutettua kurjuutta.

Yhteenveto — suojele itseäsi

Titteli on rooli. Se ei ole asema eikä todiste arvosta. Ylennys ei ole maali eikä hyveen sinetti.

Se ei myöskään ole puhdasta ansiojärjestystä. Useimmiten ylennys tapahtuu, koska esimies halusi ja kykeni ylentämään, ja ajoitus sekä arviot osuivat kohdalleen. Puoliksi kyse on hyvästä tuurista.

Jos annat sen hämärtää sinua, suunta on vaarallinen.

  • Älä nuoleskele auktoriteettia.
  • Älä katso alaisia nenänvartta pitkin.
  • Älä usko imarteluun.

Kun pidät nämä mielessä, suojelet itseäsi ansalta, jossa titteli rapauttaa luonteen — ja myös siltä tyhjyyden tunteelta, joka iskee, kun tehtävä joskus päättyy. Vaikka sinua ei koskaan erotettaisi kyvyttömänä, useimmat ihmiset kohtaavat lopulta rooli- tai eläkeiän. Luonnetta ei voi rakentaa uudelleen vasta vanhana.

Pitkäikäisessä yhteiskunnassa tämä ajatus on välttämätön osa persoonan kehittämistä.

Ylennystä saa juhlia. Mutta se, mistä oikeasti kannattaa olla ylpeä, ei ole titteli vaan kyky ja asenne hoitaa roolia loppuun asti.